sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

VANHA KLAFFIPÖYTÄ

Meidän olohuone on suorakaiteen muotoinen. Tila ei ole millään tavalla iso, mutta hyvänkokoinen kuitenkin. Olen pitkään pähkäillyt, mitä tehdä ikkunan alle jäävälle tilalle. Vaakakupissa ovat olleet divaani, nojatuoli, puusohva ja pöytä. Koska meillä ei muualla talossa ole tilaa työ- ja askartelupisteelle, päädyin pöytään ja hyväksytin ideani miehelläni.
 
Pari kuukautta sitten näin yhdessä sisustuslehdessä hienon vanhan klaffipöydän, joka oli kauniisti ajan kanssa patinoitunut. Hurja etsintä alkoi ja lopulta huuto.netistä löysin sellaisen, joka sopi meidän tyyliin. Hintapyynti oli 190 euroa ja pöytä sijaitsi viiden minuutin ajomatkan päässä, joten kaupat tehtiin nopeasti. Kunnostetuista klaffipöydistä pyydettiin lähemmäs 500 euroa, joten oli selvää, että pöytä on suhteellisen huonossa kunnossa.

 
Pöydässä on vanhoja maalipintoja, joita edellinen omistaja on yrittänyt hioa pois. Hiominen on aiheuttanut pöytälevyyn kädelle tuntuvaa epätasaisuutta, mikä tietysti harmittaa, mutta olen kuitenkin iloinen, että ei mitään sen pahempaa.
Väriä ei pöydästä puutu. Edellinen omistaja kertoi, että pöytä on maalattu 80-luvulla keltaiseksi ja keltaisen kerroksen alta löytyy valkoinen kerros.


Maalikerroksien lisäksi löytyy pientä huojumista, joten pöytää pitää vielä sen mukaan tarkastella ja korjailla.
 
Tiedostan, että en ole entisöijä, mutta vähän kerrallaan ajattelin kunnostaa pöydän ja toivoa, että tästä saisi kaverin, joka kestäisi vielä seuraavat sata vuotta.
 
- Heidi -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Jätäthän kommenttia :)